Viime viikolla Tampereella järjestettiin Aslakin päivän kirjakutsut. Päivän aikana Pirkanmaan kirjastojen henkilökunta kävi värikkäästi läpi viime vuoden lasten- ja nuortenkirjasatoa. Olipa mukava istuksia aloillaan ja vain ottaa vastaan asiantuntijoiden kirjavinkkejä. Kiitos!
Päivästä on kiinnostavia raportteja mm. Rouva Huun ja Antitädin sivuilla. Olisin laiskuuttani jättänyt kirjoittamatta aiheesta, mutta Maria Loikkasen postaus Alas taikavirtaa -blogissa sai minut mietteliääksi. Savonlinnassa asuva Maria harmitteli sitä, että monet kiinnostavat kirjallisuustapahtumat jäävät sivu suun:
“Joskus harmittaa että asun täällä “periferiassa”. Periferiassa siinä mielessä, että Itä-Suomessa käsittääkseni harvemmin järjestetään kirjallisuustapahtumia. Olen asunut Savonlinnassa kohta neljä vuotta, ja se kirjallisuustapahtuma, jota täällä yritettiin synnyttää, on ilmeisesti kuivunut kasaan.”
Tajusin, että Tampereella olen tottunut todella hyvään. Meillä on niin paljon kirjallisuustapahtumia, että suurimpaan osaan jää menemättä ihan vain vaihtoehtohalvauksen takia (=kun ei osaa päättää, minne menisi ja uusia tulee joka tapauksessa).
*****
VALTAVASTA tarjonnasta alleviivasin mm. seuraavat kirjat:
Must-hankinnat kummipojilleni (kategoriasta lasten tietokirjat):
Harris, N: Pimeässä hohtava avaruus. Nemo.
Harris, N: Pimeässä hohtava merten elämä. Nemo.
Kaaro, J: Evoluutio. Avain.
Tulitikkuarvoituksia. Nemo.
Sarjakuvien helmet:
Julien Neel: Mimu: päiväkirjaelämää ja Mimu: kesäblues. Gummerus.
(Kun kollega Salla S. vielä sanoi, että tämä on kuin sarjisversio Gilmoren tytöistä, olin myyty…)
Rontit – Presidentin tapaus eli Mustan käden salaseura. Seitti.
Emilé Bravo: Seitsemän nälkäistä kääpiökarhua. WSOY.
Tuuli Hypén: Nanna 2 – Jäljet pelottavat. Arktinen banaani.
-> Olen todella huonosti sarjakuvakartalla, joten suuri kiitos vielä Matti Karjalaiselle, joka johdatti mainiosti aiheeseen!
Miten erottua joukosta?
Lasten- ja nuortenkirjatarjonta on PYÖRRYTTÄVÄÄ. Oivalsin päivän aikana kantapään kautta, että on ihme ja kumma, jos oma kirja jollakin tapaa erottuu kirjapinojen välistä. Siksi olinkin iloinen, että Tähystäjäneito herätti keskustelua – sitä sanottiin jopa viime vuoden parhaaksi kotimaiseksi fantasiakirjaksi, mikä on täysin absurdi ja odottamaton meriitti (ja olen tässä vilpitön, vielä pari vuotta sitten en olisi uskonut kirjoittavani fantasiaa / Annelin taitoja en ole epäillyt hetkeäkään, omiani kyllä…). Tähystäjäneitomme “kilpailijaksi” nousi Leinosen & Lappalaisen Routasisarukset, jolla silläkin on vankka kannattajakuntansa.
Rakkautta Hämeenlinnassa
Scarlettin puvussa -kirjani oli listattu Rakkautta Tampereella -kategoriaan Terhi Frimanin (joka on työhuonekaverini), Salla Simukan ja Katariina Leinon kirjojen seuraksi. Tämä ei ole moite, vaan huomio: kirjaa kirjoittaessani en (tällä kertaa) kuitenkaan ajatellut Tamperetta, vaan Hämeenlinnaa. Mm. erinäiset kunnanvaltuustoon liittyvät detaljit lainasin Hämeenlinnan kokoiselta kaupungilta. Lukijalla on kuitenkin vapaat kädet tulkintoihin, koska en mainitse kirjassa paikkakuntaa nimeltä. Kaikki neljä kirjailijaa ovat toki tamperelaisia.
Oli mukava nähdä ja alleviivattujen seuraksi suosittelisin Ville Tietäväisen pysäyttävää sarjakuvaa Näkymättömät kädet, jonka lukemisen jälkeen en ole voinut ostaa espanjalaisia tomaatteja. Sarjakuvasta on myös youtube -traileri: http://www.youtube.com/watch?v=EJh8bXrp9L4
markku-setä
Niin oli! Hyvä ajoitus, Markku-setä! Luin Näkymättömät kädet viime sunnuntaina ja se on LOISTAVA kirja, mielestäni täysin kansainvälistä tasoa, on hienoa, että Suomessa on tuollaista osaamista ja lahjakkuutta.
Kirja tuli tosi lähelle, koska muutama vuosi sitten Barcelonassa mietin juuri näitä laukkukauppiaita, jotka lähtivät juoksemaan heti, kun poliisi tuli samalle kadulle. Junamatkalla välillä Madrid-Barcelona poliisi pidätti hyvin suurieleisesti aseen kanssa erään paperittoman siirtolaisen.
Tämä on sitä Espanjaa, joista matkaoppaissa ei kerrota. Yksi parhaista lukukokemuksista pitkään aikaan.
Näkymättömät kädet pitää lukea!
Ryhdyin heti kirjakutsujen kehujen innoittamana lukemaan Luonnonlapsi Calpurnia Tatea, joka on hautautunut lukemattomien kirjojen huojuvaan pinoon. Ihastuttava kirja! Ei ihme, että se on palkittu. Tässä sitä paitsi on sitä luontoyhteyttä, joka tutkimuksen mukaan amerikkalaisesta kirjallisuudesta on kutistumassa.Tarkkoja, viehättäviä havaintoja eläimistä ja kasveista, Darwinia – ja 1800-luvun naiskuvaa.
Vuoroin vieraissa
Kiitos kommenteistasi, ja kiitos erityisesti tästä postauksesta – on kiva lukea eri näkökulmia samasta tapahtumasta. Taisi olla kiva päivä/tapahtuma. Vähän kadetti ensin, siis se että “siellä on kaikkea tuollaista kivaa”, mutta oma valinta, oma valinta! Siis täällä asuminen ja kaikki sen sellainen.
Anneli: Kiitos vinkistä! Nostan kirjan ylemmäs lukupinossani.
Maria: Kyllä muakin erään mökkielämä aika ajoin kadettaa…
Heh, tuskin olis kadettanut tänään: töihin yritin lähteä, matka tyssäsi hyvin lyhyeen metsätiellä. Eilisen ja viime yön lämmin keli on pehmentänyt lumen niin, että se pettää renkaan alla. Etuvedolla ei näillä keleillä ja näillä kinttupoluilla liikuta mihinkään. Onneksi naapuri oli kotona ja tuli apuun, mutta työpäivä meni minulta nyt ohi. Onneksi järjestyi sijainen paikalle. Olisi pitänyt tämä ennakoida eilen, ja viedä auto naapurin pihaan, mutta enpä osannut. Sattuu ja tapahtuu täällä maaseudulla, pitkää piuhaa tarvitaan
Tai neliveto 
Voiko ajatella myös näin: Eläköön yllättävä vapaapäivä!
Jep! Juuri noin taisin FB:ssa kommentoida asiaa!
Nimimerkillä “vasara heiluu uusia kiinnityskoukkuja kattoon laittaessani”. Nyt siemenet multaan, on taas uuden kasvun aika (eläköön kesäkukkien kasvatus!)!
(Kiinnityskoukkuja kattoon ja sinne sitten taimiastiat roikkumaan, jotta multaa rakastava kissaneiti ei pääse niihin käsiksi. Ongelma ja sen ratkaisu!
)
Puutarhurin & kissan sopuisaa yhteiselämää parhaimmillaan…
Toivossa on hyvä elää… Viime yönä oli neiti nimittäin kaaputtanut huonekasvin mullat lattialle, krhm. Huonekasvit onneksi kestää pienehkön kuoputtelun, mutta hyvin herkät taimenalut eivät. Noh, on tässä se hyvä puoli että kummasti löydän luovuutta itsestäni kun yritän keksiä miten ratkaista asia siten, että “joka paikkaan taipuva kissajoogi” ei pääse astioihin käsiksi